Enpä ole pitkään aikaan saanut aikaiseksi kirjoitella tänne. Kauheasti tuntuu olevan touhua, vaikka töissä en vielä olekaan. Päivä kuluvat hirmuisella vauhdilla Elman kanssa lenkkeillessä ja ihan kotia hoitaessa. Täällä ei talven tuloa huomaa oikeastaan kuin kalenteria katsomalla. Tälläiselle pohjoisen tytölle kun on outoa kun ruoho on edelleen vihreää ja orvokit kukkivat katukoristeisssa... Vettä kyllä on satanut enemmän kuin tarpeeksi, joten useammin kuin kerran on lenkiltä palattu kuin suihkussa käyneenä.

Sopeutuminen Belgiaan ei ole ollut niin helppoa kuin alkuun ajattelin. Shokki taisi tulla hieman viivästyneenä, mutta nyt siitäkin on päästy yli. Edelleen joidenkin asioiden byrokraattisuus ihmetyttää, mutta maassa maan tavalla. Antwerpen on kaunis ja eloisa kaupunki, jossa riittää tekemistä vaikka joka päivälle, jos vaan ehtisi ja jaksaisi ;)

Marraskuun lopussa sain mukavan vierailun kun äiti ja täti matkasivat Suomesta tänne viettämään äidin 60-vuotisjuhlia. Hauskaa oli ja paljon tuli ostoksia tehtyä. Ostoskatu Meir tuli tuli erittäin hyvin koluttua ja kaikki kaupat tutkittua.

Tässä hieman kuvia vierailulta. Ensimmäisenä päivänä oli varsin kurja ilma. Vettä satoi ja onnistuimme kastumaan kaksikin kertaa... Tämä kuva on otettu Groen Plaatsilta ja taustalla näkyy Antwerpenin katetraali. Kuvassa Joe, minä ja äitiliini ja tietty Elma
SannallejaHeljlle022.jpg

Majoitimme äiskän ja tädin hotelli Ibikseen ihan Antwerpenin keskustaan lähelle niitä tärkeitä ostoskatuja ;)
SannallejaHeljlle025.jpg

Äidin 60-vuotisjuhlia juhlimme suosikkiravintolassamme Estro Armonicossa, joka sijaitsee Antwerpenin pienimmän kadun varrella (me siis seisomme kuvassa kyseisellä kadulla ;) )
SannallejaHeljlle028.jpg

Ravintola sijaitsee kellarissa jyrkkien portaiden päässä
SannallejaHeljlle031.jpg

Ruoka oli mahtavaa kuten aina tässä ravintolassa. Avotulella paistettua lammasta uuniperuinoiden kera
SannallejaHeljlle030.jpg


Eli täällä sujuu oikein hyvin. Toivottavasti töistäkin kuuluu pian jotain.

Terveisiä kaikille sinne Suomeen vielä yhden kuvan myötä, joka on otettu juuri ennen kuin matkasimme tänne Belgiaan
SannallejaHeljlle019.jpg